Asiakastarina: Hieman erilaiset valmistujaisjuhlat

Inka järjesti BowlCircus Flamingossa kesäkuussa 2025 valmistujaisjuhlansa. Tavallisista kesäjuhlista poikkeava kaava oli lopulta loistava konsepti, joka sai juhlavierailta kiitosta.

– Yksi vieraista lähetti seuraavana päivänä viestin, että saisiko tällaiset juhlat tästä eteenpäin jokaisen kesän alkuun, Inka nauraa.

Juhlissa oli käytössä kaikki kolme BowlCircus Flamingon VIP-tilaa. Tilat yhdistettiin avaamalla väliovet, jolloin käytössä oli yksi suuri tilakokonaisuus. Tämän lisäksi keilahallin puolelta kuusi rataa oli erotettu väliseinällä, joten käytössä oli myös oma yksityinen hohtokeilausalue.

– Minun on jo useamman vuoden pitänyt järjestää ystävilleni kunnon juhlat, kun moni meistä on tässä viime aikoina saavuttanut tärkeitä merkkipaaluja. Omat valmistujaiseni ja kesällä tulevat syntymäpäivät oli sitten loistava tilaisuus. Perinteisiä kesäjuhlia vietetään niin monia joka vuosi, että halusin jotain erilaista. Paikka [BowlCircus Flamingo] oli minulle ennestään tuttu, ja kun pääsin vierailemaan yksityistiloissa, näin heti että tämä konsepti tulee toimimaan, Inka kertoo.

Juhlien kulku

Juhlat alkoivat ruokailulla ja vieraiden vastaanottamisella. Juhlava illallismenu jälkiruokineen oli seuraavanlainen:

  • Caesarsalaattia, kruntokeja

  • Mansikka-melonivihersalaattia, sitruuna-vinaigrette

  • Lohi- ja kinkkuskageneita

  • Feta-pinaattipiirakkaa

  • Savustetua lohta, aiolia

  • Naudan rose-paahtopaisti pippurikermakastikkeella

  • Valkosipulikermaperunat

  • Porkkanakakkua

  • Pavlovaleivoksia

  • Kahvia

Juhlien tarjoilut esillä yksityistilassa.

BowlCircus Flamingon VIP1-kokoustila muuntuu myös karaokehuoneeksi.

Tilakokonaisuuteen saadaan myös yksityinen biljardipöytä.

Ruokailun jälkeen siirryttiin yhdessä keilaamaan, jonka aikana yksi VIP-tilojen pöydistä avattiin biljardipöydäksi. Loppuilta sujui biljardin ja karaoken merkeissä – molemmat omissa yksityistiloissaan:

– Tilakokonaisuus oli 30 henkilön juhliin täydellinen ja enemmänkin porukkaa olisi mahtunut. Pienin yksityistila toimi loistavasti karaokehuoneena ja huippuluokan karaokelaitteetkin löytyivät valmiina. Vaikka tilojen väliovet olivat auki, karaokehuoneen äänet eivät juurikaan kuuluneet viereiseen tilaan, jossa osa juhlavieraista pelasi biljardia.

Inkan mielestä konsepti ei olisi voinut olla toimivampi:

Hohtokeilaus, biljardi ja karaoke olivat juuri sopivat aktiviteetit. Vaikka vieraat olisi varmasti viihtyneet vain juttelemassa keskenään, niin nämä toivat kyllä täydellisen lisän. Myös juomapolitiikka oli toteutettu kivasti, tiloissa oli juomia valmiina ja lisäksi vieraat saivat muutaman drinkkilipun. Baari tietysti palveli vielä janoisimpia läpi illan!

 
Edellinen
Edellinen

Huippunyrkkeilyä BowlCircus Flamingossa 5. syyskuuta

Seuraava
Seuraava

BowlCircus Levi ja Café & Bar Kota kiittävät kaudesta 2024-2025